20
MAA
18.00
Miesten liigajoukkue , Mestaruusliiga

Hurrikaani - Tiikerit   3 - 2

Loimaa

Loimaalla viisieräinen - Hurrikaani johtaa puolivälieräsarjaa

Hurrikaani ja Tiikerit pelasivat toistamiseen täydet viisi erää. Ottelu Loimaalla päättyi kotijoukkueen voittoon: 25-16, 23-25, 25-20, 20-25 ja 15-12.

Puolivälieräsarja on nyt tilanteessa 2-1, Hurrikaanin eduksi ja joukkueella on mahdollisuus katkaista sarja kotiyleisön edessä maanantaina.

Avauserä oli täysin Hurrikaanin. Kotijoukkue hallitsi ja varsinkin alku oli ”yhtä maalia”. Hieman Tiikerit paransi erän loppuhetkillä ja siitä sai voimaan tulevaan.

Toisessa erässä kotijoukkueen Antti Ropponen syötti ässän ja tilanne oli 15-12. Aikalisän jälkeen alkoi Tiikereiden nousu. Tiikereiden johtaessa 24-20, kotijoukkue selvitti kolme eräpalloa, mutta ei enää neljättä. Teemu Lahti iski erän ratkaisun.

Kolmannessa erässä Hurrikaani oli koko ajan hieman niskanpäällä, Tiikerit puolestaan neljännessä, jota värittivät kaksi punaista korttia.

Punaiset kortit tulivat samassa tilanteessa ja molemmille yksi. Seuraavaa kahta palloa ei siis pelattu, vaan Tiikereiden 8-7 muuttui tilanteeksi 9-8.

Välillä tuntui, että tuomarikaksikko Aro-Muro veti liian suurta roolia. Hämmentäviä tilanteita, eikä välillä kukaan tiennyt mitä saa tehdä tai miten saa tuulettaa.

Kaiken huippu nähtiin viidennessä erässä. Tiikerit siirtyi 3-2 johtoon ja yhtäkkiä vieraiden penkille näytettiin punaista korttia. Jopa ottelun TV-selostaja oli kuin kysymysmerkki. Mitä tapahtui? Taisi lopulta syyn tietää vain yllä mainittu kaksikko.

Tosi harmi, että näin hyvätasoisessa ottelussa tuomarikaksikko, lähinnä päätuomari ottaa näin isoa roolia.

Punaisen kortin myötä tilanne tasan 3-3. Tiikerit teki vielä 4-3, mutta sitten Hurrikaani pääsi pienelle karkumatkalle, 7-4.

Tiikerit nousi taistelemaan erä- ja otteluvoitosta. Tiikerit johti 11-10 ja 12-11, mutta Hurrikaani tuli lopussa ohi. Ässäsyötöllä 13-12 ja sen jälkeen kaksi torjuntapistettä.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

-Avauserässä ei päästy käyntiin, mutta sitten pelattiin hyvää pudotuspelitaistelua.

-Tasaista ja hyvää lentopalloa. Yleisö viihtyi varmasti, aivan kuten edellisissäkin kohtaamisissa.

-Tänään nähtiin paljon erikoisia vihellyksiä. Hyvä peli haluttiin tuhota.

-Hienoa sarjaa pelataan.

-Maanantaina jatketaan ja pienet asiat ratkaisevat.

Hurrikaani:

Antti Ropponen 26/+16, Luka Marttila 24/+11.

Tiikerit: Oskari Keskinen 20/+16, Antti Leppälä 13/+8, Jere Mäkinen 12/+2.

Ässät: Hurrikaanin eduksi 11-6.

Torjunnat: Hurrikaanin eduksi 12-9.

Tilastot
Hurrikaani

3 - 2

25 - 1623 - 2525 - 2020 - 2515 - 12

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista